Raahen Luistelu Klubi on helmikuussa 2009 liitetty Saloisten Salamaan omaksi jaostokseen. Toimintamme painopiste on edelleenkin rullaluistelu, joten toiminta jatkuu kuten ennenkin.
SalSa:n sivuille tästä: www.saloistensalama.com
Palaute rullaluistelusta kivitasku@wippies.com
========== VUOSI 2012 ===============
Hyvää loppuvuotta kaikille kuntoilijoille ja kiitokset myös kaikille, jotka ovat sivuillamme vierailleet. Uusi kausi on aluillaan ja monet ovat asettaneet itselleen tavoitteita urheilussa ja toivottavasti myös muilla elämänalueilla. Ravinto, lepo ja vapaa-aika ovat myös tärkeitä osaalueita, jotta urheilussakin päästään itseä tyydyttäviin suorituksiin. Aina ei siis tarvitse kilpailla muita vastaan, tärkeätä hyvän mielen ja kunnon saavuttamiseen on liikunnassa pitää hauskaa ja pientä haastetta itselle ja myös tsempata kavereita mukaan.
Blogini herää myös pitkästä unestaan ja kertoo jälleen kuntoiluhetkieni onnistumisista ja myös niistä huonoista hetkistä. Ole mukana näissä hetkissä. Terv. Heikki
Kuntovihko oli tänä vuonna, 2011, Hurnasperällä 17.04. - 30.10. välisen ajan. Kuntosuorituksia oli kirjattu 534 kpl. Nopeasti selattuna vihosta nousi esiin mainitsemisen arvoisia suorituksia. Pyöräilyssä Marjut ja Erkki Ala-Mattila, Jari Uittoniemi ja, kuten viime vuonnakin, Anja Miilukangas. Rullaluistelu-sauvoin: Jouko Henttunen. Rullahiihto: Aili ja Esko Norman. Rullaluistelu: Emma Järvelä. Yleiskuvaksi jäi, että samasta perheestä oltiin yhtä aikaa lenkillä, siis muitakin kuin yllämainitut, oikein hyvä. Näytti myös siltä, että rullaluistelu oli vähentynyt edellisvuosista. Näin kävi esimerkiksi "ylläpitäjälle", mutta tilanne korjataan ensi vuonna. Kiitokset kaikille liikkujille.
Liity nyt Saloisten Salama ry:n sivujemme uusitulla Liity-lomakkeella.
Linkkejä:
Kuvia Nallikarin maratonilta vuodelta 2010 linkistä:
http://marimoisala.kuvat.fi/kuvat/RL%2520SM%25202010/
SM-hallikisojen 18.04.2009 videolinkit:
http://www.youtube.com/watch?v=xf3a3gSGfB0 3000 m, M50 sarja
http://www.youtube.com/watch?v=WkRHi6EvEV4&NR=1 3000 m, M40 sarja
http://www.youtube.com/watch?v=u6SsdSQJPt0&feature=related 3000 m, Yleinen
Pirkka-lehden rullaluistelukoulu osat 1 ja 2, sekä muitakin urheiluun liittyviä
tekstejä löytyy tuolta sivulta kohdasta "muut artikkelit" ja siitä "arkistoon".
http://www.pirkka.fi/vapaaaika/liikunta/rullaluistelukoulu
www.skate-tv.de./index2.html Luisteluvideoita
www.ffss.fi/videos.php?lang=fi Rullaluistelun "freestyle" videoita
Liukulautaharjoitus www.youtube.com/watch?v=BpDztV9btSI&feature=PlayList&p=DAFBF15CC8788B55&playnext=1&index=7
www.saloistensalama.com Urheiluseura Raahessa, hiihto, yleisurheilu, paini, ym.
www.skike.com Uusi laji muistuttaa rullaluistelua
http://www.skate4fun.ch/images/Inline%20Skating/2008/Nachwuchs-Cup/Liestal%2013.9.2008/index.htm Luistelukuvia Sveitsistä.
www.luisteluliitto.fi Suomen luisteluliitto, pikaluistelu, rullaluistelu http://www.youtube.com/watch?v=HoBHbgRz9sM Tuplapotku, Chad Hedrick ttp://www.hs.fi/saa/ Säätiedot koko Suomessa
http://www.iltasanomat.fi/saa/sadetutka.asp?tutka=Keski Suomen sadetutka
www.ouluntarmo.fi Urheiluseura, luistelu, pyöräily, salibandy, suunnistus ym.
www.katukiitajat.fi Rullaluistelun erikoisseura pääkaupunkiseudulla
http://www.sad.fi/SaDi.html Rullaluistelu- ja potkukelkkailu seura Kuopiossa
http://lahlu.blogspot.com/ Lahden luistelijat, pika- ja rullaluisteluseura
Fitness sivut Fitness - lehden sivu rullaluistelusta
www.suvi-ilta.fi Forssan suvi-illantapahtumasivut
www.kensu.fi Urheiluseura Jyväskylässä
www.kuls.fi Rullaluistelu- ja luisteluseura Kuopiossa www.radicalsport.net Rullaluistelun erikoisseura
www.retkijarullaluistelu.com Luistelun erikoisseura Savonlinnassa www.skatingclubtampere.com Luisteluseura Tampereella
http://www.pirkankierros.fi/rulla.htm Pirkan rullaluistelusivut http://www.tuulluistelu.com/ Turun Urheiluliitto, rullaluistelu http://salonviestiluistelujaosto.blogspot.com/ Rulla- ja pikaluistelun erikoisseura http://www.lpgp.fi/ Länsi-Porin Gepardi on nuorten luisteluseura http://bontfinland.blogspot.com/ Rullaluistelun erikoisseura